Jouluksi kotiin – vaiko sittenkään?

En ole vielä luovuttanut – ainakaan täysin. Taidan vähän pettää kyllä itseäni tässä 😉 Toive jouluksi uuteen kotiin pääsemisestä vielä kytee. Jokaikinen ylimääräinen minuutti, jota on mahdollista irroittaa, tulee irroitettua tälle projektille. Joka viikko uuvutan itseni niin ilta- ja yövuorossa raksalla, että viikonlopun koittaessa, ainoa, mistä haluan pitää kiinni on kunnon yöunet, joilla saa ladattua akkunsa. Jokuhan tähän saattaisi kommentoida, että täytyyhän sitä muutakin tehdä, mutta nyt siintää joulutähdet niin kirkkaina uuden talomme ikkunoita koristamassa, että tämä tunnelma silmissä on vahvasti eteenpäin vievä voima. 🙂

Lapsiraukat. Vanhin lapseni kysyi innoissaan perjantaina, että mitä tehtäisiin viinonloppuna, mutta saikin vastauksen, joka ei ollut ihan mieleisin. ”Mennään rautakauppaan!” Nämä kaupat ovat jo aika tuttuja heille. Mutta vielä kuitenkin ovat niin innoissaan sisämaalivärilastuista ja niistä mieluisien valitsemisesta, että suurimmat itkut ja kiukut saadaan hoidettua pois sillä aktiviteetilla. Kiitos myös ymmärtäville rautakauppojen työntekijöille, jotka jaksavat hymyillä ja olla avuliaita, vaikka välillä onkin vaikeaa saada selvää mun toiveista ja asioista, kun kaksi ipanaa pomppii ja kiljuu kilpaa korvan juuressa. 

Lasten väriliuskasaalis eräältä reissulta…

Tää kirjoitus menee nyt tällaiseksi avautumiseksi, mutta yksi asia, mistä olen ollut suunnattoman onnellinen, on avuntarjoajijen määrä. Harva se tuttu ja ystävä on tarjonnut apuaan. Voi kun vielä osaisi sitä ottaa vastaankin. Näistä olenkin suunnattoman kiitollinen. Heti ensihetkitkä lähtien, kun ilmoitin töissä ostaneemme talon, tuli talkootarjouksia usealta suunnalta. Olen saanut paljon korvaamattomia käytännönvinkkejä ja henkilökohtaista apua esim. Ikea-keittiön suunnittelussa. Ja työystävät ovat jopa käyttäneet viikonloppuvapaitaan vain tullakseen auttamaan meitä remontissa. Käsittämättömän ihania tyyppejä, voi veljet!

Itse painin ehkä eniten sen asian kanssa, että en pääse auttelemaan itse aina raksalle. Ja tämä siis sen takia, että minusta on kuitenkin pääasiallisesti enemmän hyötyä lastenhoitajana. Tässäkin saisin hoitoapua enemmän kuin olen pyytänyt, mutta en halua myöskään olla äiti, joka on pois lastensa luota aina kun mahdollista – vaikkakin tämä on vain väliaikaista. Kipuilen siis ajankäytönkin kanssa. Nopeasti pitäisi tulla valmista eli päästä koko aika remppaamaan, mutta en halua silti heitellä lapsia hoitopaikasta toiseen kuin perunasäkkejä. Itsellä toiveissa on tietenkin saada nopeasti kiva uusi koti lapsillekin, joten nyt siirtelen asioita vaakakupista toiseen. Tasapainon löytäminen roolien välillä tuntuu kerrassaan haasteelliselta. 

Onneksi on kuitenkin IKEA! Kustannussäästösisustajana siellä ravataankin ainakin joka toinen viikko, mutta se on onneksi lapsille aina mieluista. Lihapullat, pehmikset ja hodarit lapsille naamariin, niin kaikkien naamarit on vähän aikaa taas iloisia – myös äidin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *